Advisory board |
 |
Sami Pöykkö
Toimitusjohtaja, perustaja. Samin
tausta vaativien numeeristen menetelmien ja matkapuhelinten paikannusmenetelmien
parista antoi Samille
ainutlaatuisen hyvän lähtökohdan Ecolane Finland Oy:n liiketoimintaidean
kehittämiseen. Yrityksen idean taustalla on myös Samin työskentely
NEC Research Institutessa (Princeton, New Jersey, USA). Ecolanen palvelukseen
Sami siirtyi Nokian palveluksesta. Sami on koulutukseltaan Filosofian
tohtori (TKK, Teknillinen fysiikka). Samilla on kuusi patenttihakemusta sekä noin
30 tieteellistä julkaisua. Sami on naimisissa ja hänellä on
kolme lasta.
Antti Hannula
Markkinointi- ja myyntijohtaja, perustaja. Antin
vahvuuksia ovat ennen kaikkea strategian implementointi kokeneena
yrittäjänä. Ennen
Ecolaneen siirtymistään Antti oli perustamassa Akumiitti Oy:tä vuonna
1994 ja toimi erilaisissa yhtiön tehtävissä edelliset kahdeksan
vuotta. Tästä johtuen hänellä on pitkällinen kokemus
ohjelmistoyrityksen myynnistä, markkinoinnista, prosesseista, kehittämisestä ja
yrityksen kasvun eri vaiheista. Antti on koulutukseltaan diplomi-insinööri
(TKK), painopistealueina tietotekniikka ja tuotantotalous.
Yrityksen henkilökunta
Yrityksen henkilöstöllä on pitkäaikaista kokemusta vaativille
asiakkaille toteutettujen ohjelmistojärjestelmien markkinoinnista, myynnistä,
toteutuksesta sekä tukitoiminnoista. Henkilöstön aikaisempi
kokemus tuo mukanaan vankkaa osaamista
joista aikaisemmat projektit esimerkiksi Nokialle, Soneralle sekä isoille
kansainvälisille
operaattoreille ovat todisteena. Ecolane on valinnut joukkoonsa vain
alan parhaita osaajia,
ja hakee heitä jatkossakin (oletko
sinäkin yksi heistä?).
Ota yhteyttä!
Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää osaamisestamme ja yrityksestämme,
ota yhteyttä!
|