Traffic Lights
KIMPPAKYYTIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLE?
Kunnan päättäjät tuskailevat lisääntyvän
autoliikenteen kanssa. Joukkoliikenne palvelee huonosti työpaikkojen
ollessa hajallaan laajalla maantieteellisellä alueella. Autojen määrän
kasvaessa yhä suurempi osa työmatkoista tehdään autolla
joten tuloksena on väistämättä ruuhkaa.
Pääkaupukiseudulla joukkoliikenteen osuus on laskenut 67:stä 39:ään
prosenttiin. Espoon ja Vantaan alueella vain neljännes ajoneuvomatkoista
tehdään joukkoliikenteellä. Samalla alueella liikenteen kasvu
on kuluneen 10 vuoden aikana ollut yli 25% - Kehä 1 on Suomen liikennöidyin
tie. Isollakaan rahalla ei voida rakentaa teitä, jotka kestäisivät
ruuhkautumatta tällaisen liikenteen kasvun. Tutkimusten mukaan joka
kymmenennessä autossa on matkustaja - työmatkat tehdään
siis autolla yleensä yksin.
Mitä jos jokainen autonkäyttäjä kulkisi edes joka toinen
viikko työkaverin autolla töihin ja takaisin? Tällöin
poistuisi joka kymmenes matka. Tällöin liikenne toimisikin ”hiihtolomanomaisesti” ympäri
vuoden. Tämä on realistista – esimerkiksi San Franciscon
alueella jo 18% henkilöautoilla matkustavista käyttää kimppakyytiä.
Kimppakyytiprojektissa kaikki ovat voittajia: työntekijät säästävät
kun ei tarvitse kuluttaa omaa polttoainetta joka päivä – ja
ehkäpä perhe pärjääkin yhdellä autolla kahden
sijasta. Työnantaja säästää kun pysäköintipaikkoja
joutuu rakentamaan tai vuokraamaan entistä vähemmän, yhteiskunta
säästää kun teillä on vähemmän liikennettä.
Ympäristö säästyy.
Teknologia on olemassa, nyt on vain ryhdyttävä tositoimiin. Tähän
liittyviä hankkeita on jo nyt käynnissä, ota meihin yhteyttä jos
sinä tai yrityksesi on kiinnostunut asiasta.
Technology Watch
PROSESSIOPAS AUTTAA UUTEEN TOIMINTAAN
Uudet toimintatavat tarkoittavat muutosta nykyiseen. Muutoksenhallinta tarvitsee
innovaatioveturin lisäksi hyvän dokumentaation, joka kertoo selkeästi
mistä on kyse. Tähän tarpeeseen Ecolane on luonut Kyyti 2.0™-tuotteeseen
liittyvän Prosessioppaan. Oppaassa on keskitytty niiden uusien toimintatapojen
kuvaamiseen, joilla on suurin liiketoiminnallinen merkitys. Kaluston liikkumisen
automaattinen optimointi, kyytien yhdistely ja siihen liittyvä tilausprosessi
sekä muut uuden teknologian tuomat mahdollisuudet kuvataan oppaassa
askel askeleelta. Ecolane Prosessiopas on käytettävissä kaikille
asiakkaille ilman erillistä korvausta.
Market Watch
ERIKOISTUMISTA MATKOJENYHDISTELYPALVELUIHIN
Kansliapäällikkötoimikunta luovutti huhtikuussa mietintönsä matkojenyhdistelykeskuksista.
Toimikunnan jäseniä olivat kolmen ministeriön kansliapäälliköt
sekä muiden asiaa lähellä olevien organisaatioiden (esimerkiksi
Kela ja Suomen Kuntaliitto) edustajat.
Mietintö päätyi hyvin selkeään kannanottoon: kokemukset
nykyisistä matkojenyhdistely¬kokeiluista ovat rohkaisevia. Kustannuspaine
kasvaa väestön ikääntyessä. Matkojen keskitettyä välitystä ja
yhdistelyä laajennetaan kattamaan koko maa.
Toteutuessaan tämä tarkoittaa, että muutaman vuoden kuluessa
Suomessa on yli 20 matkojenyhdistelykeskusta (MYK), jotka välittävät
kukin omalla alueellaan yhteiskunnan tukemia kuljetuksia. Toiminnan piiriin
pyritään kuitenkin ottamaan myös muuta henkilöliikennettä – esimerkiksi
kuntien avoin kutsuohjattu liikenne.
Toimikunta otti erityisen selkeästi kantaa sen puolesta, että välitys/yhdistely
ja liikennöinti hankitaan toisistaan riippumatta. Tämä on
tärkeä linjaveto, sillä tähän asti käytäntö on
vaihdellut. Esitetty käytäntö sallii palvelun kummankin osa-alueen
erillisen kilpailutuksen.
Mietinnössä pidetään kustannustehokkuuden kannalta tärkeänä,
että kullakin MYK:illä on riittävä volyymi. Esitetty
MYK-lukumäärä tarkoittaa, että kussakin MYK:issä käsitellään
yli 1000 matkaa päivässä. Tämä edellyttää,
että yhdistely tapahtuu automaattisesti, tehokkuuteen ei päästä pelkästään
henkilöitä lisäämällä eikä yhdistely voi
enää perustua yhdistelijän paikallistuntemukseen. Ecolanen
Kyyti 2.0 on markkinoiden kehittynein järjestelmä ja ainoa joka
pystyy tuottamaan vaaditun palvelun.
Tilausvälityksen ja yhdistelyn keskittäminen ei poista Kelan tai
kuntien mahdollisuuksia tai velvollisuuksia määritellä ja
valvoa ostamansa palvelun tasoa. Vaikka matkat tilataan keskitetysti niin
kukin kunta pystyy määrittelemään ostamansa palvelun
reunaehdot.
News
KIMPPATAKSI.FI ALOITTI
Uusi yrityksille, yksityisille kuluttajille sekä julkisille tahoille
suunnattuja laadukkaita ja edullisia kuljetuspalveluita tarjoava KIMPPATAKSI.FI
aloitti toiminnan toukokuun lopussa. Palvelukonsepti on kuvattu osoitteessa
www.kimppataksi.fi ja tilaukset tehdään numerosta 0200-555-555.
Palvelu tuo liikennöitsijälle suuremman kilometrikohtaisen tuoton,
asiakkaille 20 % edullisemmat kilometrit sekä etukäteen kerrottavan
kiinteän matkan hinnan. KIMPPATAKSI.FI-konseptia voidaan erinomaisesti
soveltaa myös julkisesti maksettujen matkojen maksamiseen
KIMPPAKYYTI-PALVELU
HOLLANTIIN
Ecolane toimittaa kokonaispalveluna teknologian Alankomaissa syyskuussa
alkavaan uuteen päivittäiseen kodin ja työpaikan välisen
kulkemisen kimppakyytipalveluuun. Palvelu yhdistää korkealaatuisen
henkilökohtaisen liikkumisen vaatimukset viimeisimpään mobiili-
ja maksuteknologiaan. Pilotissa on mukana useita lentoyhtiöitä,
pankkeja sekä muita alueella toimiva yrityksiä. Projektia rahoittavat
mm. ABN AMRO, Orange, SenterNovem ja Volkswagen
ECOLANE NEWS-JAKELULISTA
Voit poistua tai liittyä Ecolane News jakelulistalle lähettämällä sähköpostia
osoitteeseen ecolane_news(AT)ecolane.fi.
|